5. elo, 2016

Vapautuminen sielunsopimuksesta

Jotkut tarinat vaativat pitkän kypsytys- ja pohjustusajan. Oivallukset ja henkinen kasvu samoin. Se on niin ärsyttävää, kun sanotaan, että kaikki tapahtuu aikanaan, ole kärsivällinen ja blablaablaa! Kyllähän minä sen ymmärrän ja olen ihan kantapään kautta oppinut, mutta haastavaa se on.

Olen kärsinyt koko ikäni vasemman puolen säryistä ja kivuista. Aina ilmaantuu jotain uutta, jos vanha paranee. Kiusallisin vaiva on ollut tuolla lapalevyn vieressä oleva pistävä kipu joka ei sitten millään ole antanut periksi, vaikka millä noitatohtorilla olenkin käynyt lääkäreiden lisäksi. Nyt kesän alussa sain parilta lahjakkaalta ystävältäni apua tuon vaivan kanssa, kun ärtyneenä kerroin siitä. Heillä molemmilla on KYKY – henkinen kyky-, jota todella ihailen.

Jotta tämä nyt ei tunnu kenestäkään liian yksinkertaiselta niin taustoitan tätä vielä sillä, että pelasimme luottoystävien kanssa ns. Enkelipeliä, jossa jokainen yrittää päästä henkisesti eteenpäin ja löytää niitä omia lukkoja sekä päästä niistä eroon. Suosittelen muuten kaikkia kokeilemaan tuota Transformation Gamea. SE oli huikea kokemus. No siinä pelin myötä pääsin siis suurimman ihmetykseni äärelle. Ymmärrän sen, että sielut ottavat kantaakseen ja tehtäväkseen asioita täällä maanpäällä sielunsopimuksin, ja että lapsi valitsee vanhempansa.  Mutta siltikään se ei ole koskaan ollut minulle selvää. Miksi kukaan valitsisi itselleen ikävyyksiä, ankeutta tai hankalat vanhemmat. Ja miksi minä itse olen valinnut oman tieni? Sain pelin myötä ymmärrystä itselleni lisää, mutta näin jälkeen päin ymmärrän, ettei se ihan iskeytynyt tajuntaani. Pelin vetäjä kertoi, että pelin vaikutukset jatkuva jonkin aikaa pelin jälkeen ja kyllähän sen huomasi.

Palataan siis niihin kipuihin. Olin ollut omista oivalluksistani todella ylpeä ja innoissani, ja olinkin hieman harmissani, kun huomasin tuon vanhan vaivan palaavan ja se vielä levisi niin, että menetin ääneni. Tuntui tosi raskaalta, kun olen tehnyt niin kovasti töitä, että vapautuisin noista ärsyttävistä kivuista ja ne vain palaavat ja tuovat uutta oiretta mukanaan. Totuushan on se, että minä en vain ole tajunnut sitä todellista syytä fyysisiin kipuihin.

Joka tapauksessa muutaman henkisen hoidon jälkeen selvisi, että tuo pistävä kipu on sieluni solmima sielun sopimus, joka minua hiertää. Selvä. Mitäs nyt sitten tehdään? En ollut koskaan edes ajatellut, että sielun sopimuksesta voisi vapautua, mutta kyllä niistä voi. Olin tehnyt jo oman osuuteni sopimuksesta.

Minulla ja meillä kaikilla on lupa vapauttaa itsemme vanhoista sopimuksista, jotka on hoidettu. Yksinkertaista, mutta silti minulta on vienyt 43 vuotta löytää tämä tieto ja ymmärtää se.

Valtava taakka on pudonnut harteiltani. Olenko kivuton, en tietenkään, sillä matka jatkuu.