7. kesä, 2016

Sielut puhuvat kun sydän on avoinna

Sielut puhuvat

Ne jotka tuntevat minut hyvin, tietävät, että tauluista luopuminen on minulle aina pienoinen haaste. Tiedän, se on todella ristiriitaista, kun on oma galleriaputiikki ja niin edespäin. Tilaustauluissa prosessi on ihan eri. Siinä tietää, että taulu ei jää, vaan lähtee pian omaan uuteen kotiin. Jo maalatessa voi käynnistää eroprosessin.

Viime viikolla eräs vuoden 2014 loppupuolella maalattu taulu sai uuden kodin. Ja ihanan uuden kodin saikin! Eräs äiti ja tytär kävivät jo aiemmin keväällä liikkeessäni ja tytär ihastu jo tuolloin tauluun.  Sain tuolta äidiltä puhelun ja hän varmisteli, että onko taulu vielä vapaa ja voisiko sen tulla hakemaan. Olin todella iloissani, että tytär halusi edelleen taulun, sillä hän oli liikkeessä käydessään silmin nähden ihastunut tauluun ja sen symboliikka puhutteli heitä molempia. Äiti kertoi tyttärensä tarinaa puhelimessa ja olin haltioissani kuullessani sen.

Aloin valmistella taulua uuteen kotiin ja samalla tunsin sen riipaisun, mikä tulee, kun joutuu luopumaan omasta teoksesta. Se on todella hassua, sillä sitä on joka kerta todella otettu, kun joku ihastuu tauluun ja arvostaa sen tarinaa ja symboliikkaa. Ja vaikka tietää, että taulu saa uuden elämän ja arvostavan kodin – niin se haikeus on silti siinä läsnä.

Äiti tuli hakemaan taulua ja kertoi samalla myös omaa tarinaansa. Kuten arvata saattaa, ei elämässä aina ole ollut helppoa, eikä tämäkään tarina ollut poikkeus. Mutta se, että hän kertoi omasta elämästään, tyttärensä elämästä ja siitä, että oli lukenut blogiani ja arvostaa kovasti myös sitä, sai minut unohtamaan täysin haikeuden taulun ”menettämisen” suhteen. Saimme tuntea sielujen kohtaamisen, tarinoiden kosketuksen ja arvostusta molemmin puolin. En menettänyt mitään, vaan sain enemmän kuin olisin voinut pyytää!

Sydän avoinna voittaa aina.