13. huhti, 2016

Muistot

En ole koskaan ollut mikään matikkanero. Olen ihan viimepäiviin saakka nähnyt painajaisia lukion matikan tunneista ja muistan sen ahdistuksen, mitä ne aiheuttivat. Mieleen tuli myös eräs muisto siitä, kun ratkaisin ihan omalla nuorennaisen logiikalla matikan koetehtävän oikein ja sain siitä sekä toruja että kehuja. Se oli oikein, mutta kun en ollut tehnyt sitä opetetulla kaavalla vaan päättelin sen maalaisjärjellä, niin en vaan voinut saada siitä täysiä pisteitä. Opettaja oikein kysyi minulta, että miten tämä oli nyt ratkaistu. Tiesin kyllä, että siihen oli olemassa oma kaava, mutta juuri sillä hetkellä en sitä muistanut ja päätin kuitenkin yrittää. Vaatihan se kaikenlaisia kommenvenkkejä, mutta sain tehtävän tehtyä ja oikean tuloksen.

Nuoriso kyselee ja kyseenalaistaa meillä kotona myös sitä, että miksi pitää tehdä niin kuin sanotaan. Muistan hyvin sen fiiliksen, kun ihmettelee, että mikä tässä nyt mättää kun parhaani yritin. Sorrun myös itse siihen, että sanon että opetelkaa nyt vaan niin kuin sanotaan ja tehkää sitten myöhemmin niin kuin itse haluatte.

Nyt kun maalaan niin yritän kaikkeni, etten tee niin kuin on opetettu, vaan yritän löytää uusia luovia ratkaisuja ja omia menetelmiä. Helpommallahan sitä pääsisi jos tekisi niin kuin on sanottu, mutta kyllä täytyy sanoa, että koen suurta nautintoa siitä, ettei minun mieltäni sittenkään ole kesytetty vaikka kovasti on yritetty.

Nyt täytyy vain toivoa kun on itse kasvattaja, ettei tukahduta niitä tuoreita lasten aivoja vaan muistaa, että yksilöllisyys on suuri rikkaus.