31. maalis, 2015

Epätäydellisyys opettajana

Eräs ihminen sanoi minulle kerran, että pitihän se arvata, että sä osaat tämänkin. Ethän sä tee mitään, mitä et osaa täydellisesti.

Se on jäänyt pahasti resonoimaan mieleeni.

Hän ei välttämättä sanonut sitä loukatakseen, mutta en minä sitä ottanut hyvälläkään.

Ehkä juuri täydellisyyden tavoittelu on estänyt minua maalaamasta aiemmin heti taidekoulun jälkeen. Nyt kun maalaan, niin se oppi, että epätäydellinen on kertakaikkisen täydellistä, on ollut yksi vahvimmista ja parhaimmista opeistani. Olen pohtinut, että miksi ihmiset pitävät töistäni tai miksi edes itse pidän niistä? Onko vastaus niin yksinkertainen, että työni ovat epätäydellisiä ja niitä jaksaa katsoa juuri siksi?

No eihän se näin yksinkertaista ole, mutta mielenkiintoista kylläkin. Minulta pyydettiin taas maalauskursseja ja yksityistunteja messuilla ja lupasin niitä järjestää. Eräs teema tulee varmasti olemaan epätäydellisyyden täydellisyyden ymmärtäminen ja virheen kautta oppiminen.

Miltä kuulostaa? Aiheuttaako nämä teillä kaikuja mielessä?