8. marras, 2014

Ensimmäinen näyttelyni

Tuntuu ihmeelliseltä, että kaiken elämisen jälkeen elämä on kuin onkin kantanut minua. Minua sinne minne minun kuuluukin mennä.

Tiedän, kliseistä, mutta silti se jaksaa ihmetyttää minua!

Olen elänyt pitkään niin, että en ole uskonut, että onni voisi minua koskettaa. Olen ajatellut, että en ole sen arvoinen. Pitkä tie on kuljettu ja paljon koettu. Unohdettu ja taas muistettu. Silti olen aina tiennyt, että elämä kantaa ja enkelit ovat rinnallani. Vaikka tuntuu, että elämäni on vasta alkanut ja uskallan olla se kuka olen. 

 

Huvittavaa on myös se, että nyt kun tiedän kuka olen ja mitä haluan, niin se tietty tuska on väistynyt, mutta uudet haasteet ovat tulleet sen myötä. En pysty millään uimaan myötävirtaan tai tekemään niin kuin muut. Se vain tuntuu niin tukahduttavalta. Se samalla helpottaa. Heti kun jokin tuntuu, ette se istu minuun, tiedän oman suuntani. 

 

Sanon useasti 2 -vuotiaalle tyttärelleni, että taasko olet hankkimassa itseäsi ongelmiin. Sitä se minunkin kohdalla taitaa olla. Löydän itseni ja sen myötä uudet haasteet. Ne uudet haasteet ovat vain niin paljon mielekkäämpiä kuin ne vanhat. Voi, miksi en silloin aiemmin tiennyt sitä mitä tiedän ja tunnen nyt!!! Siksi juuri, että olisin tänään se kuka olen.

 

Olen niin ylpeä ja innoissani ensimmäisestä näyttelystä Aspirus Oy:n tiloissa. Siellä on kaksi upeaa naista yrityksen takana, jotka ovat kulkeneet omia polkujaan ja tehneet niin kuin tuntuu hyvältä eikä niin kuin pitää. Ihan paras paikka tauluilleni!

 

Nyt on aika. Se on nyt.