11. elo, 2014

Henkioppaat

Luin, että jokaisella meistä on henkiopas eikä kukaan kulje maan kamaralla yksin. Meillä on oma suojelusenkelimme kaikkien elämiemme läpi sekä saamme muita oppaita valotasomme mukaan avuksemme.

 

Tämä ajatus sykähdytti ja lohdutti. Tuntuu aivan hukaisevalta, että saamme apua jos ja kun kehitymme henkisellä tiellä. Nämä  oppaat haluavat kanavoida opastusta, viisautta ja tietoa maapallolle henkisten ihmisten välityksellä. Haluan ehdottomasti kuulua siihen joukkoon, joka kehittää itseään ja haluan oppaita elämääni. Johdattamaan ja kasvattamaan.

 

Huomasin innostukseni jäkeen katalan epäilyksen madon kalvavan mieltäni. Entä jos minä en olekaan yksi niistä valoihmisistä, joiden onneksi ja johdatukseksi henkioppaita tulee. Samalla katse osui tyttäreeni ja epäilys kaikkosi. Hän jos joku on yksi ihana henkiopas. Pieni suloinen olento, joka opettaa minulle rakkautta ja ihmisyyttä jokaikinen päivä sellaisilla tavoilla, joita en ole osannut edes aavistaa. Joudun myös kohtaamaan oman keskeneräisyyteni ja vajavaisuuteni, mutta samalla saan niin suurta rakkautta osakseni, että olen kuitenkin ehjä.

 

Rukoilen, että voin antaa hänelle valoa ja rakkautta takaisin.