Universumin taika

27. syys, 2016

Tämän viimeisimmän näyttelyni teeman, Lohikäärmeen aika, myötä olen muistanut jotain hyvin merkittävää lapsuudestani. Minulla on ollut pitkään pelkkää mustaa muistojen kohdalla, mutta nyt olen saanut ihanan muiston mieleeni.

Mummolassani, ihan pienenä, reilusti ennen kouluikää, muistan ihaileeni taideteosta mummolan seinällä. Mummon ja papan makuuhuoneen seinällä. Se oli taidegrafiikkaa ja seisoin sitä katsoen ja muistan, että ihmetelin, että onko joku ihminen voinut tehdä omilla käsillään jotain noin kaunista. Omilla käsillään, jotain noin kaunista.

Se oli sellainen kunnioituksen ja toiveen ihmetys. Salaa mietin, että voisinko minäkin joskus tehdä jotain tuollaista?

Minä voin ja minä teen.

5. elo, 2016

Jotkut tarinat vaativat pitkän kypsytys- ja pohjustusajan. Oivallukset ja henkinen kasvu samoin. Se on niin ärsyttävää, kun sanotaan, että kaikki tapahtuu aikanaan, ole kärsivällinen ja blablaablaa! Kyllähän minä sen ymmärrän ja olen ihan kantapään kautta oppinut, mutta haastavaa se on.

Olen kärsinyt koko ikäni vasemman puolen säryistä ja kivuista. Aina ilmaantuu jotain uutta, jos vanha paranee. Kiusallisin vaiva on ollut tuolla lapalevyn vieressä oleva pistävä kipu joka ei sitten millään ole antanut periksi, vaikka millä noitatohtorilla olenkin käynyt lääkäreiden lisäksi. Nyt kesän alussa sain parilta lahjakkaalta ystävältäni apua tuon vaivan kanssa, kun ärtyneenä kerroin siitä. Heillä molemmilla on KYKY – henkinen kyky-, jota todella ihailen.

Jotta tämä nyt ei tunnu kenestäkään liian yksinkertaiselta niin taustoitan tätä vielä sillä, että pelasimme luottoystävien kanssa ns. Enkelipeliä, jossa jokainen yrittää päästä henkisesti eteenpäin ja löytää niitä omia lukkoja sekä päästä niistä eroon. Suosittelen muuten kaikkia kokeilemaan tuota Transformation Gamea. SE oli huikea kokemus. No siinä pelin myötä pääsin siis suurimman ihmetykseni äärelle. Ymmärrän sen, että sielut ottavat kantaakseen ja tehtäväkseen asioita täällä maanpäällä sielunsopimuksin, ja että lapsi valitsee vanhempansa.  Mutta siltikään se ei ole koskaan ollut minulle selvää. Miksi kukaan valitsisi itselleen ikävyyksiä, ankeutta tai hankalat vanhemmat. Ja miksi minä itse olen valinnut oman tieni? Sain pelin myötä ymmärrystä itselleni lisää, mutta näin jälkeen päin ymmärrän, ettei se ihan iskeytynyt tajuntaani. Pelin vetäjä kertoi, että pelin vaikutukset jatkuva jonkin aikaa pelin jälkeen ja kyllähän sen huomasi.

Palataan siis niihin kipuihin. Olin ollut omista oivalluksistani todella ylpeä ja innoissani, ja olinkin hieman harmissani, kun huomasin tuon vanhan vaivan palaavan ja se vielä levisi niin, että menetin ääneni. Tuntui tosi raskaalta, kun olen tehnyt niin kovasti töitä, että vapautuisin noista ärsyttävistä kivuista ja ne vain palaavat ja tuovat uutta oiretta mukanaan. Totuushan on se, että minä en vain ole tajunnut sitä todellista syytä fyysisiin kipuihin.

Joka tapauksessa muutaman henkisen hoidon jälkeen selvisi, että tuo pistävä kipu on sieluni solmima sielun sopimus, joka minua hiertää. Selvä. Mitäs nyt sitten tehdään? En ollut koskaan edes ajatellut, että sielun sopimuksesta voisi vapautua, mutta kyllä niistä voi. Olin tehnyt jo oman osuuteni sopimuksesta.

Minulla ja meillä kaikilla on lupa vapauttaa itsemme vanhoista sopimuksista, jotka on hoidettu. Yksinkertaista, mutta silti minulta on vienyt 43 vuotta löytää tämä tieto ja ymmärtää se.

Valtava taakka on pudonnut harteiltani. Olenko kivuton, en tietenkään, sillä matka jatkuu.

7. kesä, 2016

Kaikki on hyvin.

On ok olla vihainen, keskeneräinen tai loukkaantunut.

On ihanaa olla onnellinen ja mitään rangaistusta ei tule.

Voit valita onnellisuuden eikä mitään pahaa tapahdu.

Voit olla hämmentynyt.

Sinun ei tarvitse tietää, mitä tehdä seuraavaksi.

Kaikki ajatukset eivät ole totuus.

Sinä voit vaikuttaa.

Kun olet rehellinen itsellesi, se helpottaa.

Kun olet ensin rehellinen itsellesi, voit olla rehellinen muille.

Totuus ei satuta.

Mikä on totta?

Sinä olet kaunis.

Sinä osaat rakastaa itseäsi.

Sinä olet armollinen itseäsi ja muita kohtaan.

Sinua rakastetaan.

Sinua rakastetaan ehdoitta.

7. kesä, 2016

Sielut puhuvat

Ne jotka tuntevat minut hyvin, tietävät, että tauluista luopuminen on minulle aina pienoinen haaste. Tiedän, se on todella ristiriitaista, kun on oma galleriaputiikki ja niin edespäin. Tilaustauluissa prosessi on ihan eri. Siinä tietää, että taulu ei jää, vaan lähtee pian omaan uuteen kotiin. Jo maalatessa voi käynnistää eroprosessin.

Viime viikolla eräs vuoden 2014 loppupuolella maalattu taulu sai uuden kodin. Ja ihanan uuden kodin saikin! Eräs äiti ja tytär kävivät jo aiemmin keväällä liikkeessäni ja tytär ihastu jo tuolloin tauluun.  Sain tuolta äidiltä puhelun ja hän varmisteli, että onko taulu vielä vapaa ja voisiko sen tulla hakemaan. Olin todella iloissani, että tytär halusi edelleen taulun, sillä hän oli liikkeessä käydessään silmin nähden ihastunut tauluun ja sen symboliikka puhutteli heitä molempia. Äiti kertoi tyttärensä tarinaa puhelimessa ja olin haltioissani kuullessani sen.

Aloin valmistella taulua uuteen kotiin ja samalla tunsin sen riipaisun, mikä tulee, kun joutuu luopumaan omasta teoksesta. Se on todella hassua, sillä sitä on joka kerta todella otettu, kun joku ihastuu tauluun ja arvostaa sen tarinaa ja symboliikkaa. Ja vaikka tietää, että taulu saa uuden elämän ja arvostavan kodin – niin se haikeus on silti siinä läsnä.

Äiti tuli hakemaan taulua ja kertoi samalla myös omaa tarinaansa. Kuten arvata saattaa, ei elämässä aina ole ollut helppoa, eikä tämäkään tarina ollut poikkeus. Mutta se, että hän kertoi omasta elämästään, tyttärensä elämästä ja siitä, että oli lukenut blogiani ja arvostaa kovasti myös sitä, sai minut unohtamaan täysin haikeuden taulun ”menettämisen” suhteen. Saimme tuntea sielujen kohtaamisen, tarinoiden kosketuksen ja arvostusta molemmin puolin. En menettänyt mitään, vaan sain enemmän kuin olisin voinut pyytää!

Sydän avoinna voittaa aina. 

13. huhti, 2016

En ole koskaan ollut mikään matikkanero. Olen ihan viimepäiviin saakka nähnyt painajaisia lukion matikan tunneista ja muistan sen ahdistuksen, mitä ne aiheuttivat. Mieleen tuli myös eräs muisto siitä, kun ratkaisin ihan omalla nuorennaisen logiikalla matikan koetehtävän oikein ja sain siitä sekä toruja että kehuja. Se oli oikein, mutta kun en ollut tehnyt sitä opetetulla kaavalla vaan päättelin sen maalaisjärjellä, niin en vaan voinut saada siitä täysiä pisteitä. Opettaja oikein kysyi minulta, että miten tämä oli nyt ratkaistu. Tiesin kyllä, että siihen oli olemassa oma kaava, mutta juuri sillä hetkellä en sitä muistanut ja päätin kuitenkin yrittää. Vaatihan se kaikenlaisia kommenvenkkejä, mutta sain tehtävän tehtyä ja oikean tuloksen.

Nuoriso kyselee ja kyseenalaistaa meillä kotona myös sitä, että miksi pitää tehdä niin kuin sanotaan. Muistan hyvin sen fiiliksen, kun ihmettelee, että mikä tässä nyt mättää kun parhaani yritin. Sorrun myös itse siihen, että sanon että opetelkaa nyt vaan niin kuin sanotaan ja tehkää sitten myöhemmin niin kuin itse haluatte.

Nyt kun maalaan niin yritän kaikkeni, etten tee niin kuin on opetettu, vaan yritän löytää uusia luovia ratkaisuja ja omia menetelmiä. Helpommallahan sitä pääsisi jos tekisi niin kuin on sanottu, mutta kyllä täytyy sanoa, että koen suurta nautintoa siitä, ettei minun mieltäni sittenkään ole kesytetty vaikka kovasti on yritetty.

Nyt täytyy vain toivoa kun on itse kasvattaja, ettei tukahduta niitä tuoreita lasten aivoja vaan muistaa, että yksilöllisyys on suuri rikkaus.